perjantai, 21. syyskuu 2012

Muuttanut

Päädyin siis pitkin hampain muuttamaan Bloggeriin. Jatkossa mut löytää tästä osoitteesta :)

maanantai, 27. elokuu 2012

Ihan ulapalla

     Pitkällisen, lähinnä opiskelusta ja kesällä reissaamisesta johtuneen hiljaisuuden jälkeen päätin koittaa päästä kärryille blogimaailman menosta. Viikonlopun Intohimona Askartelu-messuilla nimittäin alkoi taas pää surrata ideoista, ja ajattelin hoitaa blogiasiat kuntoon ennen kuin raivaan aikaa skräppäämiselle. Heinäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin en omista minkäänlaista käsitystä Italian ulkopuolisen maailman menosta, joten kun sitten kirjasin sisään vuodatukseen tuli melkoisena yllätyksenä, että kaikki kuvat on kadonneet. En vielä tiedä, mitä aion tehdä, sillä aiemmat käyttökokemukset bloggerista eivät ole olleet millään tavalla positiivisia... Saatan päätyä siivoamaan tämän blogin ja "aloittamaan sen uudelleen", tai sitten alistun ja siirryn takaisin bloggeriin. Kuka tietää, mutta ennen päätöksen tekoa saattaa tännekin ilmestyä vielä jotakin. Tai sitten ei, kaikki on tällä hetkellä tosi sekaista ja kiireistä.

sunnuntai, 27. toukokuu 2012

Mustaa valkoisella

  

    Kokeisiin luvun lomassa ehtii välillä paskarrella jotain pientä. Tämmöinen synty tällä kertaa. Tekokukalla leimasin mustia melkein ruusua muistuttavia kuvioita taustalle ja länttäsin pari kesäfiilistelykuvaa päälle. Niin ja raapustin juuri taustalla soineen Florence + The Machinen biisin sanat tekstiksi ihan muuten vaan ja koska tuo lause on soinut mun päässä jo yli viikon. Myöhemmin älysin että tuohon kuvaakin aika hyvin sitä oikeen helteisintä kesää :D

lauantai, 26. toukokuu 2012

Vielä pari zombia

    Yksinäinen susi

perjantai, 25. toukokuu 2012

Valoa

 

   Sarjaamme 10 minuuttia aikaa ja aurinko paistaa vihdoin puolen vuoden jälkeen ja värit on kivoja. Jotain tekstiä mietin vielä tuohon oikeaan reunaan.

  • Blogi-arkisto

  • Henkilötiedot


    Askarteluja, kuten skräppäystä ja kortteilua. Eli mm. paljon paperia ja kartonkia :)

      s-posti: juuli.ahola@luukku.com

       Juuli

  • Tagipilvi